Johdanto Tuomas Akvinolaisen tomismiin. Tuomas Akvinolainen (1225-1274) oli aatelisnuorukainen, joka ryhtyi dominikaanimunkiksi. Hän oli keskiajan merkittävimpiä ajattelijoita ja suurimpia korkeaskolastikkoja, jolla on ollut tärkeä vaikutus eurooppalaiseen hengenhistoriaan.
Tuomaan ajattelulla eli tomismilla on ollut hyvin suuri merkitys roomalaiskatolisen kirkon teologialle. Hänestä käytetään nimitystä Doctor Angelicus (Enkeliopettaja). Keskiajan huomattavimpia ajatussuuntia oli skolastiikka (”koulutiede”). Niinkuin nykyään tieteessä tavoitellaan suurta yhtenäisteoriaa, joka yhdistäisi luonnon perusvoimat niin myös skolastiikka pyrki omana aikanaan luomaan yhtenäisen maailmanselityksen, joka olisi sopusoinnussa katolisen tradition mukaisen kristinuskon kanssa.
Skolastiikan kukoistuskautta
Skolastiikan kukoistuskautta oli 1200-luku, ja tällöin muodostui perinteisen Platonista ja Augustinuksesta innoitusta saaneen linjan rinnalle Aristoteleeseen pohjaava virtaus. Tuomas oli radikaalin ykseysajattelun kannattaja toisin kuin esimerkiksi averroistit, jotka erottivat ilmoitukseen perustuvan teologian totuuden järkeen perustuvasta filosofian totuudesta tähdentäen, että ne kaksi totuutta voivatkin olla erilaisia. Tuomas halusi osoittaa, että järki ja Jumalan ilmoitus ovat yhtä eivätkä ole tuota toisilleen vastakkaisia totuuksia. Tuomaan mukaan järki tukee ja täydentää ilmoitusta yhteistyössä Jumalan ilmoituksen kanssa eikä ole ristiriidassa teologisen totuuden kanssa. Tuomas toteaa, että ”lähes koko filosofia tähtää tietoon Jumalasta”. Lopputulos oli siten selvä Tuomaan filosofisessa järjestelmässä (so. Raamatussa oleva ilmoitus Jumalasta), mutta Tuomas teki mittavan työn tien raivaamisessa tähän lopputulokseen.
Tuomas Akvinolainen vei huippuunsa koko skolastisen filosofian, joka saavutti suuruutensa valjastamalla Aristoteleen filosofian katolisen kirkon dogman palvelukseen. Tuomas kutsuu Aristotelesta yksinkertaisesti Filosofiksi. Tuomas havaitsi Aristoteleen olevan jonkinlainen esikristitty eikä suinkaan pelottava pakana osoittaen Aristoteleen oppien olevan sopusoinnussa kristillisen opin kanssa. Tuskin kellään toisella filosofilla on ollut yhtä suurta ja kauaskantoista vaikutusta länsimaiseen ajatteluun ja varsinkin uskonnon piirissä, kuin Tuomas Akvinolaisella. Tuomas Akvinolaisen ajattelun selkeän perustan muodostavat kristinuskon opit. Tätä kristillistä totuutta täydentävät terve järki ja kokemukset ihmisyydestä ja ihmissuhteiden monista puolista.
Hän tulkitsee hillitsevällä ja sovittelevalla asenteella kirkkoisiä, varhaisempia oppineita ja ennen kaikkea Aristoteleen teoksia. Tuomas Akvinolaisen tavoitteena oli kreikkalaisen filosofian (varsinkin Aristoteleen ajattelun) yhdistäminen katoliseen uskoon, joka pohjautui pitkälle kirkkoisä Augustinuksen (354-430) opetuksiin (pääteos De Civitate Dei, Jumalan valtakunnasta). Tuomas oli realisti ja empiristi, toisin sanoen ihminen saa tietonsa kokemuksesta. Eräs keskeinen Tuomaan ajatus on, että ”armo ei kumoa luontoa vaan tekee sen täydelliseksi” .
Mutta Summa Theologica on hänen pääteoksensa ja Tuomaan koko laajan tuotannon kulmakivi. Summa on käännetty osittain myös suomeksi. Summa tunnetaan kristillis-aristoteelisen ajattelun klassisena esityksenä ja yhtenä länsimaisen filosofian ja teologian historian merkkiteoksista. Toinen Tuomaan merkittävä teos on Summa Contra Gentiles, jossa hänen tavoitteensa on todistaa järkiperäisten argumenttien avulla kristillisen opin ydinkohtien oikeellisuus pakanoille. Keskeisin ydinkohta on Tuomaan mukaan Jumalan olemassaolo, joka hänen mukaansa voidaan todistaa puhtaasti järkiperäisesti ilman yliluonnollista ilmoitustakin. Tuomaan vakaumuksena oli, että ihmisen ei tarvitse tehdä valintaa järjen ja uskon välillä vaan asiat voi omaksua kummalla tavalla tahansa.
 oli aatelisnuorukainen, joka ryhtyi dominikaanimunkiksi.){kind=link}