Suurin osa kristikuntaa uskoo, että jumalattomia (ei-uskovia) syntisiä piinataan koko loputon ikuisuus helvetin liekeissä. Minkä lisäksi suuri osa kristityistä uskoo, että ihmisellä on kuolematon sielu, joka heti fyysisen kuoleman jälkeen siirtyy joko taivaaseen (tai välitilaan, paratiisiin) tai helvettiin kärsimään (tai siihen välitilaan, mutta ”tuonelan” vaivan paikkaan).
Mutta tarkastellaanpa Raamatun tekstejä tämän kysymyksen ympäriltä: onko helvetti ikuista piinaamista ”kuolemattomille” jumalattomien sieluille, vai onko helvetti tuhoamista (annihilaatio on tästä käytetty nimitys), jonka lopputulos on kylläkin iankaikkinen (nimittäin ikuinen kuolema, ikuinen olemassaolon loppuminen ja ero Jumalasta).
Genesiksen vedenpaisumuksella tuhottu syntinen ihmiskunta
Vedenpaisumus Jumalan rangaistuksena syntisille: tuomio oli siis kuolema ja kuolintapa veteen hukkuminen, eikä Genesiksessä ole sanaakaan, että nämä vedenpaisumuksessa kuolleet ihmisparat olisivat vielä ”kuolemattoman sielunsa” puolesta joutuneet samantien helvetin piinaan, joka ei lopu koskaan.
Apostoli Paavali: Kristus tuhoaa tullessaan jumalattomat, ei ikuista kidutusta helvetissä
Paavalin kirjeet ovat Uuden testamentin vanhimpia kirjoituksia. Paavalin kirjeissä ei esiinny viittaustakaan siihen, että ei-uskovia rangaistaisiin loputtomiin kestävällä piinaamisella helvetissä. Paavalin kirjeissään käyttämät kreikankielen sanat tarkoittavat tuhoamista, hävittämistä. On nähtävissä, että ne uskottomat, jotka kuolivat ennen Kristuksen toista tulemista yksinkertaisesti jäävät hautoihinsa ja pysyvät ikuisesti kuolleina, eikä Jumala anna heille ylösnousemusta ja Kristus sitten tulemisensa kirkkaudella tuhoaa kuoliaiksi sillä hetkellä elossa olevat jumalattomat. Heidän loppunsa on siten ikuinen kuolema, annihilaatio. Ja uskossa kuolleet saavat ylösnousemuksen (1 Kor.15:22-28 Huom! Joidenkin eksegeettien mukaan tuo Paavalin teksti voi jopa antaa tukea sille, että kaikki ihmiset pelastuvat lopussa – se ei kuitenkaan ole Paavalin kokonaissanoman näkökulmasta katsoen kaikkein todennäköisin tulkinta).
”Tuska”, ”ahdistus” ja ”viha” on uskottomien osa Jumalan tuomionpäivänä, mutta uskoville Jumala antaa iankaikkisen elämän. Huomatkaamme, että Jumala antaa iankaikkisen elämän niille, jotka hyvää tehden etsivät kirkkautta ja katoamattomuutta – jos ihmiset olisivat luonnostaan kuolemattomia, miksi heidän tarvitsee sitä katoamattomuutta tavoitella (Room.2:1-10)? Ja lisäksi Paavalin mukaan ikuinen elämä on Jumalan armolahja Jeesuksessa, mutta synnin palkka on kuolema (Room.6:23). Ei siis ikuinen vaiva ja piina tietoisessa olotilassa. Ja koska ikuinen elämä on armolahja, miten se voisi edes olla sellainen, jos ihmiset olisivat luonnostaan kuolemattomia, eiväthän he silloin tarvitsisi sellaista lahjaa?
1 Kor.15:52-54 Paavali opettaa, että katoava pukeutuu katoamattomuuteen ja kuolevainen kuolemattomuuteen Kristuksen tulemisen päivänä, kun kaikki uskovat muuttuvat (ei-uskovista Paavali ei puhu mitään siinä yhteydessä). Tässäkin kohtaa voimme kysyä, miksi Paavali puhuu noin, jos ihmiset jo olisivat luotuisuuden perusteella valmiiksi kuolemattomia ja katoamattomia? Jälkipaavalilaisessa 1 kirjeessä Timoteuksella sanotaankin Paavalin hengessä, että vain Jumalalla on kuolemattomuus, joten ihminen ei sitä ole, vaan hän on katoavainen (1 Tim.6:16).
Oppi sielun kuolemattomuudesta onkin Raamatun kokonaissanomalle vieras pakanallinen, kreikkalainen uskomus ja siitä on tullut ikuisen piinahelvetin tukipönkkä: helvetti ikuisena vaivan paikkana edellyttää syntisten kuolemattomuutta. Mutta Raamatussa esiintyy oppi ehdollisesta kuolemattomuudesta (katso jo 1 Moos.2:16-17), joka on nähtävissä sekä Vanhassa että Uudessa testamentissa.
Kirkkoraamatun käännösvirhe 2 Tess.1:9
2 Tess.1:9 suomalainen kirkkoraamattu -92 (ja myös vanha Biblia) kääntää väärin saadakseen tukea perinteiselle kadotus-/helvettiopille (”Heidän rangaistuksenaan on ikuinen kadotus, ero Herrasta ja hänen voimansa kirkkaudesta”).
Mutta paikoitellen varsin tasokas Kuningas Jaakon raamatunkäännös kääntää alkutekstille hyvin uskollisesti kyseisen jakeen näin: ”Who shall be punished with everlasting destruction from the presence of the Lord, and from the glory of his power;”
Kreikankielessä nimittäin on olethrios, olethros, verbinä olethreuoo (esim. Hepr.11:28) ja merkitys on ruin, destroy, death (tuhota, hävittää, kuolema). Näin ollen edes 2 Tess.1:9 ei puhu ikuisesti kestävästä piinahelvetistä, vaan jumalattomien tuhoamisesta, ikuisesta hävityksestä ja kuolemasta, jonka lopputulos on siis ero Jumalan läsnäolosta.
Johanneksen ”pienoisevankeliumin” vahva tuki annihilaatio-opille
Eniten viitattu raamatunjae lienee Joh.3:16 pienoisevankeliumi. Monesti jää huomaamatta, että siinä on voimakas tuki annihilaatiolle ja tuen puuttuminen ikuiselle helvetille. KR -92 kääntää jakeen taas väärin saadakseen tukea kirkon helvettiopille: ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän”.
Mutta Kuningas Jaakon raamatunkäännös on tässäkin jakeessa uskollinen alkutekstille: ”For God so loved the world, that he gave his only begotten Son, that whosoever believeth in him should not perish, but have everlasting life.”
Alkutekstissä on sana apollumi, jonka merkitys on tuhota, tappaa, hävittää, hukkua. Ei siis mitään tukea perinteiselle helvettiuskolle pienoisevankeliumista. Evankelista ei myöskään kirjoittanut, että ”yksikään, joka häneen uskoo ei joudu elämään ikuisesti helvetin piinassa, vaan taivaan ilossa”. Itse asiassa kristikunnassa on tämän jakeen sanoma käännetty ylösalaisin: hukkumisen ja tuhoutumisen asemasta ”ei koskaan tuhoutuvaksi”, kun kerran suuri osa kristityistä väittää, että jumalattomien piina ei lopu ikinä.
Johanneksen evankeliumissa on muutenkin tuki sille, että ikuista piinahelvettiä ei ole eikä mitään luontaista kuolemattomuutta, vaan ikuinen elämä saadaan vain uskon kautta Jumalan Poikaan. Evankeliumissa yhdistetään sanat ”elämä” ja ”ikuinen elämä” vankasti uskoviin. Sana ”kuolema” on varattu epäuskoisille, jotka eivät pääse sinne, missä Jeesus on. Johanneksella ei ”kuolema” merkitse ”ikuista elämää helvetissä ilman Jumalaa”, vaan olemassaolon loppumista, tyhjiin raukeamista.